Projektijohto

Projektijohto

Projektijohdon tärkein tehtävä on varmistaa, että rakennushankkeen osapuolet suunnittelijoista urakoitsijaan suorittavat työnsä tilaajan toiveiden, aikataulujen ja kustannusten mukaisesti. Projektin johto varmistaa myös, että viranomaisten ja lainsäädännön asettamat lukuisat rakennushankkeeseen ryhtyvälle asetetut vaatimukset ja tehtävät tulevat hoidetuksi.

Projektipäällikkömme toimii osapuolten välisenä yhdys- ja avainhenkilönä, jolla on tieto koko rakennushankkeen etenemisestä hankesuunnitteluvaiheesta urakkasuorituksen valmistumiseen ja tarvittaessa aina takuuajan loppuun saakka.

Projektipäällikkö vastaa laadukkaiden rakennuttamispalveluiden tuottamisesta hankkeessa. Projektipäällikkö johtaa hanketta ja toimii tilaajan edunvalvojana. Projektipäällikön tyypillisiä tehtäviä ovat kilpailutuksien järjestäminen, neuvottelut, suunnittelun ohjaus, ratkaisujen etsiminen, tehokkuuden ja taloudellisuuden edesauttaminen, rakentamisen ohjaus ja puheenjohtajana toimiminen.

Hyvä projektipäällikkö johtaa hanketta tilaajan tavoitteilla ja kustannuksilla pyrkien sujuvaan hankkeen kulkuun ja mahdollisimman laadukkaaseen rakennushankkeen toteutukseen.

Projektipäällikkömme tyypillisiä tehtäviä hankkeessa ovat:

  • Projektin kustannusarvion laatiminen ja taloudellinen valvonta.
  • Suunnittelijoiden kilpailutus.
  • Suunnittelu- ja työmaakokousten järjestäminen ja kokousten vetäminen.
  • Hallitus- ja yhtiökokouksiin sekä infotilaisuuksiin osallistuminen.
  • Projektin etenemisestä tiedottaminen tilaajalle.
  • Suunnittelun koordinointi tilaajan ja suunnittelijoiden välillä sekä suunnittelun ohjaus ja suunnitelmien kommentointi.
  • Kaupallisten urakka-asiakirjojen laatiminen.
  • Urakkakilpailun järjestäminen.
  • Urakkaneuvottelujen järjestäminen ja urakoitsijavalinnassa opastaminen.
  • Konsultti- ja urakkasopimusten laatiminen.
  • Rakennushankkeen työturvallisuuskoordinaattorina toimiminen.
  • Takuuvaiheen tehtävien hoitaminen.

If you can envision it, than we can build it tell us more about your project